Ajankohtaista

Rauhallista Joulua toi.minnasta!

22.12.2020
Toi.minnan toimintaterapeutit kiittävät lämpimästi kuluneesta vuodesta ihania terapia-asiakkaita, heidän aktiivisesti kuntoutukseen osallistuvia lähiverkostoja sekä erinomaista yhteistyötä tekeviä yhteistyökumppaneita.

Kulunut poikkeuksellinen vuosi on ollut uuden oppimista, uusien toimintatapojen mukauttamista sekä fyysistä ja henkistä sopeutumista vallitsevaan tilanteeseen, meiltä jokaiselta. Olemme onnistuneet siinä loistavasti yhdessä teidän kanssanne, asiakkaat, asiakkaiden lähiverkostoon kuuluvat ja yhteistyökumppanit! Arki avokuntoutuksen asiakastyössä on pandemiasta huolimatta jatkunut suurella sydämellä toteutettuna, läsnä- ja etäterapiana, asiakkaita kuunnellen. Poikkeustilanteesta huolimatta terapeuttimme ovat onnistuneet hienosti yhdessä asiakkaiden kanssa saavuttamaan terapian tavoitteita ja saatu palaute asiakkailta on ollut erinomaista.

Aiempaan tapaan terapeuttimme ovat päivittäneet osaamistaan monipuolisin täydennyskoulutuksin ja meillä on aloittanut uusia, ammattitaitoisia ja iloisia toimintaterapeutteja. Toi.minnasta löytyy nyt myös viittomakielen osaava toimintaterapeutti Henna. Toimintaterapeutti Hanna on aloittanut SI- terapeuttikoulutuksen, Mari ratkaisukeskeisen lyhytterapeutin opinnot, Piritta on suorittanut loppuun Psykoterapeuttiset valmiudet- opinnot ja Elisa on valmistunut neuropsykiatriseksi valmentajaksi. Meillä on ollut tänä vuonna lisäksi ilo olla mukana yhdessä Oulun ammattikorkeakoulu Oy:n, Lapin ammattikorkeakoulu Oy:n ja Oulun yliopiston toteuttamassa Arki lähemmäs- hankkeessa, jossa on ollut tavoitteena edistää kuntoutuspalvelujen saatavuutta Pohjois-Pohjanmaan harvaan asutuilla maaseutualueilla sekä monipuolistaa palvelutarjontaa etäkuntoutusta hyödyntäen.

Koronakevät ruuhkautti asiakastyössä syksyn ja uusille asiakkaille paikkoja on vapautunut hitaammin, mutta edelleen asiakaspaikkavarausasioissa yhteydenotot tuttuun numeroon 050 3535 777 / Minna. Kevätkauden ryhmäpaikkamme lasten ryhmiin ovat täynnä, mutta mahdollisia peruutuspaikkoja voi tiedustella tammikuussa.

Joulutervehdysvaroilla kuntoutusyritysperheemme, Suomen Fysiogeriatria Oy, Aktiivi Fysioterapia Tampere Oy, Mimmin Terapia Oy ja toi.minna Oy, on tänäkin vuonna tukenut pieniä lapsipotilaita Lastenklinikoiden Kummien kautta.